Tänään torstaina joulukuun 4. päivänä nimipäiväänsä viettävät Aira ja Airi.

Aurinko nousee Porin Odd Fellow -huoneistolla klo 09:27 ja laskee klo 15:18 ollen korkeimmillaan klo 12:23.

Vuokrattavat juhlatilat

Kokous- ja juhlatilamme sijaitsevat osoitteessa Hallituskatu 1 Pori. Niiden omistaja ja ylläpitäjä on Porin Odd Fellow -yhteisöjen Kannatusyhdistys ry. Historiallinen, vuonna 1857 rakennettu, liike- ja asuinkiinteistö on 1900-luvulla monien kunnostustoimenpiteiden yhteydessä muuttunut jugendtyyliseksi arvokiinteistöksi. Puhtaimmillaan tyyli on havaittavissa Hallituskadun varrella sijaitsevasta porttirakennelmasta, joka yhdistää toisiinsa kaksi rakennusta. Rakennuksen yläkerrassa sijaitsevat tilat ovat alkujaan olleet tunnettujen porilaisten yksityishenkilöiden asuinkäytössä.

Tyyliltään arvokasta juhlatilaa vuokrataan myös ulkopuolisille. Tila soveltuu hyvin esimerkiksi häiden, syntymäpäivien ja muiden perhetilaisuuksien järjestämiseen. Juhlatiloihin kuuluu täydellinen keittiö astiastoineen ja juhlasaliin mahtuu noin 80 henkilön kattaus.

Juhlatilojen vuokraukseen liittyvissä asioissa, lähetä sähköpostia tiloista vastaavalle isännälle osoitteseen isanta@oddfellowpori.net

Kuva